Eläintaide arkeologiassa

Ihmisten silmissä eläimet ovat harmittomia tai hyödyllisiä kanssaeläjiä, joskus saaliita, monesti ystäviä tai liittolaisia. Toisinaan ne ovat todellisia tai luuloteltuja vastustajia. Eläimet ovat myös tieteellisen ja taiteellisen kiinnostuksen tai monesti varsin välinpitämättömän hyötykäytön kohteita. Samalla ne ovat ihmiselle ajattelun työvälineitä.

Eläinsymbolit kertovat usein yksilön tai ryhmän identiteetistä, maailmankuvasta ja arvostuksista. Näin oli jo ennen nykyihmisen aikakautta. Jotkut arkeologiset löydöt viittaavat jo neandertalinihmisten koristautuneen petolintujen sulilla ja kynsillä.

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan runsaat 40 000 vuotta sitten. Varhaisimmissa kuvataiteen teoksissa käytettiin paljon eläinaiheita. Näistä tunnetuimpia ovat Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan kuuluisat luolamaalaukset, mutta eläinaiheilla koristeltiin myös esineitä.

3D-mallia voi tutkia pyörittämällä. Sembrapuinen lintukauha on ajoitettu neoliittiselle kivikaudelle noin 4000–2000 vuotta eaa. Kauha on löydetty vuonna 1914 Lieksan Viekistä Savolanvaaranlammen eteläpuolelta mudasta noin 1,5 m:n syvyydestä. Siperiassa kasvavasta sembramännystä valmistetut esineet ovat olleet arvokkaita tuontitavaroita, ja ne kertovat laajoista kontaktiverkostoista. Eläinaiheisia kauhoja on löydetty Suomen alueelta useita. Lintujen lisäksi kahvan koristelussa on käytetty esimerkiksi karhuja ja hirviä. Numero Finnassa ”KM9003:1”. 3D-malli CC BY 4.0: Jasmin Ruotsalainen / Museovirasto. Linkki malliin.

Ensimmäiset ihmiset tulivat Suomeen 8000-luvulla eaa. He olivat etelästä ja idästä saapuneita suurriistan metsästäjiä. Rannikoilla ja sisävesien äärillä heistä tuli vähitellen myös kalastajia ja hylkeenpyytäjiä. Hirvi oli kivikautiselle ihmiselle elintärkeä saaliseläin ja ehkä siksi myös keskeinen heidän maailmankuvassaan ja myyteissään.

Vanhimmat varmuudella ajoitetut eläinaiheiset esinelöydöt maassamme ovat peräisin 6000-luvulta eaa. Rovaniemeltä on löytynyt puusta veistetty hirvenpää, joka oli todennäköisesti veneen keulakuva, ja Heinolasta karhunpääveistoksella koristeltu reenjalas. Viimeksi mainittu on saattanut olla myös tuohiveneen pohjalauta. Suunnilleen samanikäinen lienee myös vuolukivestä muotoiltu Huittisten hirvenpää, maamme ehkä tunnetuin arkeologinen esinelöytö. Se on koristanut arvonmerkkinä tai seremoniaesineenä kannettua nuijaa.

3D-mallia voi tutkia pyörittämällä. Puinen hirvenpää löydettiin Rovaniemeltä Lehtojärveltä suosta ojaa kaivettaessa vuonna 1955. Hirvenpää on todennäköisesti ollut veneen keulakuva. Hirvenpääveneiden kuvia esiintyy kivikautisissa kalliomaalauksissa.
Numero Finnassa ” KM14189:1”. 3D-malli CC BY 4.0: Jasmin Ruotsalainen / Museovirasto. Linkki malliin.

Pohjoisen luonnon kunnioitusta herättävät titaanit, hirvi ja karhu, olivat suosituimpia aiheita eläinaiheisissa esineissä Suomessa ja lähialueillamme koko kivikauden ajan. Yksi viime vuosina suurta julkisuutta saaneista löydöistä on käärmettä esittävä kivikautinen puuveistos Humppilasta. Eläimiä kuvattiin myös kalliotaiteessa, kuten Itä-Suomen ja Pohjois-Ruotsin kalliomaalauksissa sekä Itä-Karjalan ja Pohjois-Norjan kalliopiirroksissa. Hirvi oli erittäin suosittu aihe kalliotaiteessa. Pronssikaudelle (1500–500 eaa.) tultaessa kivikautinen eläintaide hiipui Suomen alueella.

Rautakauden keski- ja myöhäisvaiheessa (400–1200 jaa.) eläimet toden teolla palasivat runsaslukuisten metallikorujen ja joskus myös aseiden koristeaiheiksi. Länsinaapurissamme, skandinaavisella kulttuurialueella, varsinkin susi, karhu ja villisika olivat maskuliinisen ja sotaisan voiman symboleja. Sikäläisissä aseissa ja koruissa esiintyy usein voimakkaasti tyyliteltyjä suurpetojen tai hirviöeläinten kuvia.

Viikinkiajan (800–1050) aggressiivisiin eläinsymboleihin kuuluivat myös petolinnut. Tyylitellyt haukan kuvat olivat suosittuja varsinkin miekantuppien kärkiheloissa eli kenkäimissä. Viikinkiaikaiseen petolintusymboliikkaan saattoi liittyä myös ns. Rurikin merkki, joka yhden tulkinnan mukaan esittää syöksyvää jalohaukkaa. Se tunnetaan nykyisin Ukrainan vaakunasta. Skandinaavisia, eläinkoristeisia koruja ja aseita tuotiin Suomeen, ja varsinkin viikinkiajan alussa Suomen alueen korumuotoilu sai niistä vaikutteita. Jotkin löydöistä viittaavat siihen, että Suomen ja Viron alueilla valmistettiin myös tyylipuhdasta skandinaavista eläinkoristelua sisältäviä aseita ja koruja.

Toinen rautakautisten kulttuurikontaktien suunta ulottui Suomesta itään ja kaakkoon, Volgan valuma-alueelle, jossa asui etäisiä kielisukulaisiamme. Varsinkin Kama- ja Vjatka-jokien laaksoissa asuneiden permiläisten esineissä näkyy heidän rikas eläinmytologiansa. Suosittuja aiheita olivat muun muassa hirvet, karhut ja kotkat. Ne kuvattiin paljon luonnonmukaisempina kuin samanaikaisissa skandinaavisissa eläinesineissä. Kauppa- tai liittolaisverkostojen kautta permiläisesineitä levisi Suomeen saakka.

Myöhäisrautakaudella (800–1200 jaa.) Suomessa ja muualla alueella naisenpukuun kuului erilaisia riipuksia, joissa usein oli eläinaihe. Erityisesti Varsinais-Suomesta tunnetaan viikinkiaikaisia kupariseosriipuksia, jotka muistuttavat pedon hampaita. Siitä huolimatta, että nämä riipukset muistuttavat pikemminkin koiraeläimen hampaita, niitä kutsutaan karhunhammasriipuksiksi, koska karhu-uskomukset olivat keskeinen osa suomalaista mytologiaa. Myös aitoja eläinten hampaita ja kynsiä kannettiin riipuksina, mutta sellaisia on säilynyt vain harvoin. Niin aidot kuin metallisetkin hammas- ja kynsiriipukset olivat luultavasti suojelevia amuletteja.

Viikinkiaikaisissa esineissä on myös lintuja esittäviä kupariseosriipuksia. Ristiretkiajalla (1050–1200 jaa.) linturiipusten rinnalle ilmaantuu nelijalkaisia eläimiä esittäviä riipuksia. Eläinriipuksia on löytynyt laajalta alueelta Luoteis-Venäjältä Lappiin, ja niitä valmistettiin kaikesta päätellen monilla eri paikkakunnilla. Joskus eläinriipus saattaa näyttää hevoselta, vesilinnulta tai kukolta, mutta yleensä laji jää kuitenkin arvoitukseksi. Osa niistä saattaa esittää mielikuvituseläimiä.

Suosittu suomalais-ugrilainen koristeaihe oli kahteen suuntaan katsovat hevoset, joiden välissä seisoo ihmishahmo tai jotka kantavat ratsastajaa selässään. Tätä aihetta näkyy muun muassa kuuluisissa viikinkiajan ratsastajatulusraudoissa. Myöhäisrautakauden kiehtovien eläinaiheiden tulkinta on usein vaikeaa: ne saattoivat saada erilaisia merkityksiä sekä Pohjois-Euroopan etnisten uskontojen että kristinuskon symbolimaailmoista.

Linkit

Eläinaiheisia esineitä Museoviraston arkeologisten kokoelmien Finna-sivulla

Museoviraston arkeologiset kokoelmat Finnassa

Museoviraston arkeologiset kokoelmat

Museoviraston arkeologiset kokoelmat Instagramissa

Mitä teen, kun löydän muinaisesineen?

Arkeologia harrastuksena

Metsien kuninkaalliset -näyttely Hämeen linnassa

Kaikki Museoviraston Kuvakokoelmien 3D-mallit

Asiasanat: Museoviraston arkeologiset kokoelmat, arkeologiset esineet, arkeologiset löydöt, löydöt, taide, eläintaide, eläimet, kivikausi, rautakausi, viikinkiaika, ristiretkiaika

Pääkuvan tiedot: Huittisten hirvenpäänuijan mallina on luultavasti ollut noin vuoden ikäinen vasa. Löytö ajoittuu kivikaudelle, todennäköisesti noin 6000-luvulle eaa.
Numero Finnassa ”KM6292:1”. Kuva: Ilari Järvinen / Museoviraston Kuvakokoelmat