Aineetonta ilmassa! Elävän perinnön kytkentöjä kestävään kehitykseen ja ilmastotekoihin

Värikkäät, maissinkuorista sommitellut kukat laskeutuvat samasta materiaalista tehdyn valtavan, yhtä värikkään taustakanvaasin eteen. Loppujulistus on hyväksytty, ja vuolaat aplodit kertautuvat ja kaikuvat 1950-luvun betonikolossin, Auditorio Nacionalin, uumenissa Mexico Cityssä. Unescon kulttuuripolitiikan ja kestävän kehityksen kolmas maailmankonferenssi Mondiacult 2022 on päättymässä. Se on ollut kohottava juhla uuden julistuksen, seitsemänsivuisen politiikkadokumentin saattamiseksi koko maailman tietoisuuteen.

”Korostamme kulttuuriperinnön ja luovuuden ottamista osaksi kansainvälistä keskustelua ilmastonmuutoksesta ottaen huomioon sen monitahoisen vaikutuksen kaikkien kulttuuriperinnön muotojen ja ilmaisujen suojeluun ja tunnustaen kulttuurin merkityksen ilmastotoimille erityisesti perinteisten ja alkuperäiskulttuurien tietämysjärjestelmien välityksellä.”

Muun muassa näin korostavat, ottavat huomioon ja tunnustavat maailman kulttuuriministerit Mondiacult 2022 -loppujulistuksen suomennetussa muodossa. Kaikessa kielellisessä kankeudessaan tämäkin loppujulistus on politiikan ja kehittämisen työkalu, joka on muovattu monenkeskisen diplomaattisen prosessin kautta ja saatettu maailman seremoniallisesti, eikä sen merkitystä ole syytä väheksyä.

Lauseenvastiketautia potevia julkilausumia luetaan positiivisesti ja pyritään näkemään niiden yhteyksiä aiempiin julistuksiin, ohjelmiin ja sopimuksiin, jotta niiden pohjalta tehtävä arkipäivän työ olisi ylipäänsä mielekästä. Se voi toki silti vaatia mojovan annoksen politiikkaoptimismia.

Vuoden 2022 Kulttuurista perinnöksi -julkaisussa Antti Huntuksen kaksiosainen artikkeli Kulttuuri ja kestävä kehitys I & II on erinomainen esimerkki politiikkadokumentin kääntämisestä omaksuttavaksi ja käytännöllisesti hyödynnettäväksi välineeksi. Tekstissään Huntus summaa omaa sitoutunutta optimismiaan osuvasti kuvatessaan YK:n Agenda 2030 -ohjelman 17 kestävyystavoitteen opettelua:

”On vain istumalihaksia haastava malli käydä kirjaukset läpi ajatuksen kanssa ja yrittää nähdä niiden taakse kätkeytyvä ’kokonaisuuden henki’.”

Ja todellakin, tuo ”kokonaisuuden henki” olisi hyvin kiinnostava lähtökohta laajempaankin kulttuuri(perintö)politiikan ja kestävän kehityksen tavoitteiden välisten kytkösten analysointiin.

Kestävyystavoitteiden ohella elävä, aineeton kulttuuriperintö on yhä laajemman kiinnostuksen kohteena. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimus (2003) täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja se on teemana myös vuoden 2023 kulttuuriympäristöpäivissä (European Heritage Days). Samalla on kasvanut myös aineettoman kulttuuriperinnön merkitys kestävyys- ja ilmastotoimissa.

Syyskuussa 2021 Museovirastossa aloitettu LIVIND-hanke, koko nimeltään ”Luova ja elävä kulttuuriperintö pohjoisen ulottuvuuden alueen voimavarana”, onkin vahvasti ajan hermolla. Hankkeessa kulttuurin ja kestävyyden ”kokonaisuuden henkeen” on pureuduttu ennen kaikkea elävän perinnön käytäntöjen tasolla. Se nojaa etenkin Unescon sopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta ja YK:n Agenda 2030 -ohjelmaan (2015), mutta myös sopimukseen kulttuurisesta moninaisuudesta (2005) sekä Euroopan neuvoston Faron sopimukseen (2005). Yhdeksän Pohjois-Euroopan maan hanketta rahoittaa pääosin ulkoministeriö Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen hanketoiminnan varoista (IBA).

LIVIND-hankkeen lähtökohtana voikin nähdä aidon ihmettelyn ja innostuksen mainitun politiikkaoptimismin äärellä, sillä suurin osa hankekumppaneista edustaa tahoja, joiden nimenomaisena vastuuna on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen ohjaus ja toteuttaminen. Hanke tuo siis yhteen ihmiset, joiden työvelvoitteena on vahvistaa elävän perinnön suojelua ja samalla – YK:n Agenda 2030 -ohjelman mukaisesti – tuottaa siihen mukaan kestävän kehityksen näkökulmat. Innostuksen ja samalla ihmetyksen aihe on: mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Hankerakenteena LIVINDiä on toteutettu vähintään kolmella tasolla. Ensiksi hankekumppaneiden kesken lähdettiin liikkeelle yhteisen oppimishaasteen purkamisesta. Yhteisideoinnin pohjalta suunnittelimme ja toteutimme sitten avoimia, kansainvälisiä webinaareja sekä työpajoja, joissa eri asiantuntijat ja aktiivit toivat esiin eri näkökulmia ja lukuisia kokemusesimerkkejä siitä, miten elävä perintö ja kestävän kehityksen eri näkökulmat kohtaavat.

Kolmanneksi, vuoden 2022 lopulla, hankkeen kumppanimaista haettiin ideoita piloteiksi, joissa nyt kokeillaan käytännössä, miten aineeton kulttuuriperintö ja kestävä kehitys lyövät kättä.

Työpajoista, piloteista ja hankkeen tutkimusosiosta saadaan erilaisia kokemuksia ja tuloksia, mutta kokonaisuutena arvioiden odotettavissa on ennen kaikkea oppimista ja oivalluksia. Samalla LIVIND on eräänlainen laboratoriohanke siitä, mitä haasteita politiikkasopimusten ja -dokumenttien toteuttajat kohtaavat työssään tuodessaan yhteen eri tavoitteita ja miten näitä tavoitteita jalkautetaan. Miten perinteenharjoittajat omaksuvat ja kääntävät käytännön teoiksi ”kokonaisuuden hengen” – sekä perinteensuojelutyön, kestävän kehityksen tavoitteet että ilmastotoimet?

Omalta osaltani erityisellä mielenkiinnolla odotan tuloksia politiikkaoppimisen (policy learning) suhteen. Ilmastonmuutoksen kokonaisvaltaisuuden edessä toivotaan yhä useammin järeitä muutoksia tuotannossa ja teollisuudessa sekä kategorisia käännöksiä kulutuksessa. Näiden rinnalla ”perinteiset tiedot ja taidot” kuulostavat helposti yrityksiltä paeta vanhoihin hyviin aikoihin. Eskapismin sijaan kysymys on kuitenkin huomion kiinnittämisestä asioihin ja taitoihin, jotka monissa yhteyksissä jo tiesimme, ymmärsimme tai osasimme mutta joista luovuimme joskus vain näennäisen tehostamisen tai ylikuluttuvan uudistamisen vuoksi. Usein aineettoman perinnön elävyydessä onkin kyse myös uudelleen sanoittamisesta ja uudelleen näkyväksi tekemisestä.

Samalla elävän perinnön haasteen voi suosiolla heittää myös kehittämis- ja hallintotyön päätyyn. Mitä ovat toiminta- ja tietämysjärjestelmät, jotka tunnistettiin ja tiedettiin kestäviksi ja toimiviksi? Mitä toimintoja ja malleja ministeriöt, virastot ja muut toimijat ammentavat omasta elävästä perinnöstään? Mistä niiden tulisi luopua? Miten ne kääntävät tietonsa ja taitonsa osaksi kestävän kehityksen päämäärien mukaista toimintaa?

Aloittaa voi vaikkapa erilaisten dokumenttien kielestä. Esimerkiksi Mondiacult-julistuksen suomennos korostaa kulttuuria ”globaalina julkishyödykkeenä” eli koko maailman yhteishyvänä. Olisi yhteiskunnan etu kirjoittaa sen parhaaseen tähtäävät julistukset hyvällä tavalla niin, että ne hyödyntävät kielen käytettävyyden ja saavutettavuuden yhteishyvää. Rinnalle voisi tuoda vaikkapa selkeäkielisiä versioita. Se vahvistaisi osallistumista ja tekisi myös oikeutta kieleen liittyvälle aineettomalle kulttuuriperinnölle.

Kirjoittaja on LIVIND-hankkeen koordinoija Museovirastossa.

Museoviraston blogi, Kulttuuripoliittisia vaikutelmia ja vaikuttamista, 31.10.2022

Mondiacult 2022 -loppujulistus englanniksi

Mondiacult 2022 -loppujulistus suomeksi

Antti Huntuksen kaksiosainen artikkeli Kulttuuri ja kestävä kehitys I & II

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien Elävä perinnön teemavuoden avajaisista Kotiseutuliiton sivuilla

LIVIND-hankkeen verkkosivut

LIVIND-hankkeen webinaarit

LIVIND-hankkeen pilotit

Asiasanat: aineeton kulttuuriperintö, kestävän kehityksen tavoitteet, UNESCO, LIVIND-hanke, kehittämistyö

Pääkuvan tiedot: Mexico Cityssä pidetyssä Mondiacult 2022 -tapahtumassa nähtiin runsaasti suuria, maissinkuorista valmistettuja somisteita. Kuva: Elisa Kraatari, Museovirasto.