2021 / Kulttuuriperinnön kasvo

Vapaaehtoisuuden voima – Jokioisten museorautatie

Hannu Matikka

Kapearaiteinen rautatieyhteys Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan avattiin liikenteelle joulukuussa 1898. Matkustajaliikenne loppui vuonna 1954 ja tavaraliikenne keväällä 1974. Museojunaliikennettä kokeiltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1971, mutta höyryvetureilla ajettu museojunaliikenne Minkiön ja Jokioisten välillä käynnistyi toden teolla vasta kesällä 1978. Edellisenä vuonna rautatien tulevaisuudesta huolestuneet harrastajat olivat perustaneet osakeyhtiön, joka osti Minkiö–Jokioinen-rataosuuden siihen kuuluvine maa-alueineen ja rakennuksineen. Jokioisten Museorautatie oli syntynyt.

Pienen pieni veturi, puhisi ja puhkui

Tapasimme museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laineen, jonka taival vapaehtoisena alkoi 12-vuotiaana vuonna 1986.

”Junat ja rautatiet ovat kiinnostaneet pienestä pitäen. Sain äidiltäni luvan jäädä Minkiön asemalle tutustumaan ratapihalla olevaan kalustoon aina sillä välin, kun hän itse asioi Jokioisten kirkonkylällä,” Laine muistelee.

Museojunaliikenteestä kiinnostunut nuorukainen toivotettiin heti tervetulleeksi toimintaan:
”Porukkaan oli helppo päästä mukaan, koska joukossa oli entuudestaan muitakin nuoria. Lisäksi vanhemmat rautatieharrastajat suhtautuivat meihin ymmärtäväisellä ja ohjaavalla otteella”.

Radan ylläpitoon kuuluvat ratalinjan niitto- ja raivaustyöt
Ensimmäisiä tehtäviä aloittelevalle nuorelle vapaaehtoiselle ovat radan säännölliseen ylläpitoon kuuluvat ratalinjan niitto- ja raivaustyöt. Marko Laine kuvassa oikealla. Valokuva vuodelta 1987. Kuva: Timo Lintinen.

Aseman kello löi kolme kertaa ja silloin se juna lähti

Museorautatieyhdistyksen merkittävin toimintamuoto on museorautatien, veturien ja junavaunujen ylläpito sekä museojunien liikennöinti. Kaikki toiminta perustuu täysin vapaaehtoiseen talkootyöhön.

”Kun aloitin vapaaehtoisena, oli alun perin 23 kilometriä pitkästä radasta jäljellä enää 6 kilometrin osuus Minkiön asemalta Jokioisille, ja käytössä vain kaksi veturia. Tällä hetkellä ratalinjan pituus on palautettu 14 kilometriin, kalustoyksiköitä on kaikkiaan noin 200 ja yhdistykseen kuuluu lähes 900 jäsentä eri puolilta Suomea ja ulkomaita”, Marko Laine kertoo.

Vuosittain kirjataan paikan päällä tehtyjä talkoopäiviä noin 1400, minkä lisäksi jäsenistö tekee vähintään yhtä paljon talkootyöpäiviä rautatien ulkopuolella.

Museojunat liikennöivät viikonloppuisin toukokuun puolivälistä syyskuun alkuun, ja ryhmillä on mahdollisuus tilata käyttöönsä oma juna lähes ympäri vuoden. Junamatkan lisäksi voi vuokrata pumppuresiinan, jolla pystyy matkustamaan omaan tahtiin kauniista maalaismaisemista nauttien. Oma lukunsa ovat liikennekauden mittaan järjestettävät tapahtumat, joista esimerkiksi Höyryfestivaali on koonnut Minkiön asemalle höyryharrastajia esittelemään erilaisia koneita ja kulkuvälineitä ympäri Suomea. Erityisjunavuoroista poikkeuksellisen suuren suosion ovat saavuttaneet Syysajo ja joulupukin juna.

Matkustajamäärät ovat kasvaneet tasaisesti ja vakiintuneet viime vuosina 10 000 –12 000 matkustajaan kaudessa.
”Toimintamme perustuu talkootöiden rinnalla matkalipputuloihin, kioskimyyntiin ja lahjoituksiin. Vuoden 2020 korona-rajoitukset ovat vähentäneet matkustajamääriä lähes 70 prosenttia, ja sen myötä ovat tietysti myös tulot pudonneet saman verran. Tämä asettaa todella suuria haasteita suunniteltaessa toimintaa sekä investointeja kuluvalle vuosikymmenelle”.

Joulupukin juna 1.12.2018.
Joulupukin juna 1.12.2018. Kuva: Markku Nummelin.

Asemalla soitellaan ja hengaillaan

”Jokioisten museorautatie on hyvän mielen tuote, joka tuo meille vastuun asiakkaistamme.”

Asiakaspalaute on Marko Laineen mukaan ollut tähän mennessä lähes poikkeuksetta myönteistä. Yhdistyksen aktiivien mieltä lämmitti erityisesti Lounais-Hämeen psykologien vuonna 2017 luovuttama Mielenterveysteko-palkinto, jonka palkinnonjakoperusteissa kiitettiin Museorautatieyhdistyksen jäseniä uurastusta, sitoutumista ja antaumuksellisuutta huokuvasta vapaaehtoistyöstä. Junamatkaa Humppilan ja Jokioisten välillä kuvattiin eri sukupolvia yhdistäväksi, muistoja mieleen tuovaksi ja uusia elämyksiä tuottavaksi kokemukseksi.

Liikenteen kasvun myötä kaluston ja radan hoito sekä markkinointi ja tiedotus vie koko ajan enemmän aikaa. Museojunaliikenteen ja oheistoimintojen lisäämisestä käydään jatkuvaa keskustelua.

”Jos liikennekäyttöä halutaan laajentaa, tarvitaan lisää asema- ja junahenkilökuntaa sekä käsipareja radan ja kaluston kunnossapitoon”, Laine huomauttaa.

Kaluston ja liikennemäärien kasvattamisen sijaan yhdistys on toistaiseksi päättänyt keskittyä asiakaspalveluiden monipuolistamiseen.

Nykyisin Jokioisten museorautatie on yksi Lounais-Hämeen tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä ja teollisuushistoriallisesti erittäin arvokas kokonaisuus – maamme ainoa nykypäiviin asti säilynyt yhä käytössä oleva kapearaiteinen rautatie. Suunnitelmat eurooppalaista tasoa olevasta puolilämpimästä kalustohallista, joka toimisi myös ammatillisilla kriteereillä hoidettuna museo- ja näyttelytilana, saatiin valmiiksi muutama vuosi sitten. Suunnitelma lavettivaunujen lastausrampin palauttamiseksi Humppilaan on niin ikään työn alla.

”Erilaisten kalusto- ja museohallien kaltaisiin suuriin investointeihin eivät yhdistyksen resurssit yksin riitä, omarahoituksen rinnalle tarvitaan yhteistyötä julkisen sektorin kanssa”, Laine muistuttaa.

Julkista tukea yhdistys on toki saanut kohta 50 vuotta jatkuneen matkansa varrella mm. kaluston ja radan pakollisiin kunnostuksiin.

”Myös Humppila ja erityisesti Jokioisten kunta suhtautuvat museojunaliikenteeseen ja sen kehittämiseen nykyisin myönteisesti. Aluksihan tätä touhua taidettiin pitää enempi vähempi helsinkiläisten isojen poikien leikkimisenä, ei niinkään kulttuurin vaalimisena”.

Radan kunnossapitotyö tehdään täysin käsin
Radan kunnossapitotyö tehdään täysin käsin, käyttäen työkaluina lapiota, kiskotunkkeja, naulasorkkaa, rautakankea, pölkkysaksia ja joskus myös tukemishakkua. Lisäksi tarvitaan raidemitta, kelamitta ja vatupassi. Syynä tähän on se, että Suomessa ei ole 750 mm:n raideleveyden ratatyökoneita. Isommissa maansiirtotöissä, raide-elementtien nostoissa ja raidesoran lastauksessa junavaunuihin käytetään alueen urakoitsijoita kaivinkoneineen ja kuorma-autoineen. Valokuva 22.10.2017. Kuva: Markku Nummelin.

Koppalakki, kakkulat ja naurava suu

”Ai että miten pääsee mukaan toimintaan? On monia tapoja tehdä vapaaehtoistyötä kanssamme, kaikki ovat tervetulleita, oman halun ja kykyjen mukaan, avoimin mielin. On kivoja hommia ja vähemmän kivoja hommia, mutta kaikki pitää kuitenkin tehdä, jotta kokonaisuus toimii ja asiakkaat lähtevät kotimatkalle hymyssä suin”.

Talvikaudella huolletaan ja entisöidään vetureita ja vaunuja, keväällä kunnostetaan rakennuksia, rataverkkoa ja valmistellaan kalustoyksiköt ajokuntoon. Kesäkausi on kiireisintä aikaa. Liikennöinnin vaatiman henkilöstön lisäksi tarvitaan käsipareja mm. markkinointiin, tiedottamiseen, asema-alueiden siistimiseen, lipunmyyntiin ja kahvion avoinnapitoon.

”Esimerkiksi iso osa ulkotyöstä on sellaista, jota voi tehdä vaikkapa yksin tai kaksin, päivän tai pari. Meiltä löytyy omasta varastosta maalia, puutavaraa ja tarvikkeita, joita hyödyntämällä pystymme huoltamaan ja korjaamaan niin kalustoa kuin rakennuksiakin. Kaikenlaiset pihatyöt eivät kustanna mitään, mutta luovat tekijälleen reipasta mieltä ja hyvää oloa. Monenlaista pystytään tekemään, vaikka rahaa ei aina käytettäisikään”.

Toisin kuin yleensä kuvitellaan vapaaehtoisen ei tarvitse olla taustaltaan rautatieläinen tai konetekniikan taitaja: ”Toki heitäkin joukossamme on, ja heidän osaamistaan tietysti arvostetaan kovasti, mutta suurin osa jäsenistöstämme edustaa ammattinsa puolesta kokonaan muita työaloja. Se on itse asiassa yksi museorautatietoimintamme vahvuuksista, pystymme tarkastelemaan asioita useista eri näkökulmista”.

Museorautatieyhdistys tarjoaa vapaaehtoisille mahdollisuuden tekemällä oppimisen kautta kouluttautua oman mielenkiinnon mukaan asema-, juna- tai huoltohenkilökunnan tehtäviin. Nuorille tarjotaan omanlaisensa koulutuspolku.

”Mahdollisuudet oppia ovat lähes rajattomat, mielekästä tekemistä ja oppimista riittää kaikille”, toteaa Marko Laine. ”Jarrumieheksi pääsee jo 15-vuotiaana. Eikä tämä ei ole vain poikien tai miesten juttu, meillä on ollut joukossamme nuoria naisia, jotka ovat kouluttautuneet höyryveturin lämmittäjiksi”.

Konduktööri ja jarrumies vaunun sillalla
Konduktööri ja jarrumies vaunun sillalla elokuussa 2020. Kuva: Markku Nummelin.

Taas nousen junaan

Eurooppa on tullut Marko Laineelle tutuksi reilatessa, sen myötä myös eri maissa toimivat museojunaliikennettä ylläpitävät museot ja alan harrastajat.

”Monia hienoja kokemuksia ja tärkeitä kontakteja. Mutta kun nykyisin mietin, lähtisinkö kesälomalla reilaamaan vai menenkö Minkiölle talkoisiin, vie jälkimmäinen vaihtoehto joka kerta voiton. Minkiötä voi pitää vaikkapa kesämökin korvaajana, sillä ympäröivän maalaismaiseman lisäksi mm. talkoosauna ja sen yhteydessä ulkona grillaaminen kesäillan idyllissä tai vaikkapa uimaretki läheiselle järvelle tuo vietetylle vapaa-ajalle vielä lisäarvoa.”

Yhdistyksen toiminnan kantavia voimia ovat vapaaehtoisten halu vaalia alueen historiaa, tavata muita samanhenkisiä ihmisiä ja oppia uusia taitoja.

”Parasta on ihmiset, miljöö ja tuote. Tässä pääsee mukavasti irti työelämästä ja saa ladata akkuja. Kaikki työt ovat terapeuttisia ja ne myös auttavat pysymään hyvässä kunnossa. Työpäivän jälkeen uni tulee varmasti silmään”.

Kaikki vuosien varrella tehdyt suunnitelmat eivät ole toteutuneet, mutta hienoja hetkiä mahtuu yhdistyksen matkan varrelle paljon.

”Puretun Minkiö–Humppila-rataosuuden palauttaminen vuosina 1992–94 oli kova juttu. Omalta puheenjohtajakaudelta tulee mieleen Hyvinkää–Karkkila-radan matkustajavaunun restaurointitöiden valmistuminen monen mutkan kautta liikennöitävään kuntoon vuonna 2014 sekä entisen Riipan aseman siirto nykyiselle paikalleen Humppilaan vuonna 2018”, Laine muistelee.

Ajatus siitä, että tekee jotain tärkeää, on jäsenistön keskuudessa vahva: ”Meillä on hyvä yhteishenki ja olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Eihän aina kaikki mene putkeen ja välillä tunteetkin kuumenevat, mutta ei meiltä vuosikymmenten mittaan kovin moni ole ovet paukkuen lähtenyt”.

”Oikeastaan me tulemme tänne siksi, että me välitämme. Me kaikki välitämme. Muuten emme tätä kaikkea tekisi".

Höyryveturi numero 5, lempinimeltään ”Sohvi"
Marko Laineen oma suosikki yhdistyksen kokoelmissa on höyryveturi numero 5, lempinimeltään ”Sohvi”. Veturi rakennettiin Tampereen Pellava ja -Rautateollisuus Oy:n konepajalla vuonna 1917. ”Sohvi” on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi, ja myös ensimmäinen museojunaliikenteeseen vuonna 1971 käyttöön Jokioisilla otettu veturi. Kuva: Hannu Matikka / Museovirasto.