Kadonneen aarteen metsästäjät

Mielikuva paikallaan kyhjöttävästä, pienellä työkalulla äärimmäisen hartaasti muinaisesinettä esiin rapsuttavasta arkeologista on harvoin todenmukainen. Yhtä harvoin pitää paikkansa mielikuva huippujännittäviä löytöjä tekevästä kansainvälisestä seikkailijasta ja aarteenetsijästä.

Kenttäarkeologi istuu paljon auton ratissa, järjestelee kaivinkoneita, majoituksia ja työvoimaa, neuvottelee rakennuttajien ja maanomistajien kanssa, kaivaa useimmiten lapiolla sekä käyttää moderneja maanmittauslaitteita, mallinnusohjelmia ja turvakenkiä. Hän etsii tietoa digitaalisista arkistopalveluista ja laatii tutkimusraportteja. Nykyään monet kenttäarkeologit laativat myös tarjouksia, sillä rakennus- ja maankäyttöhankkeisiin liittyvät kenttätyöt useimmiten kilpailutetaan eri toimijoiden kesken. Vain pieni osa kenttätutkimuksista tehdään virkatyönä.

Arkeologien tutkimat kohteet ovat hyvin erilaisia. Perinteisimpiä kaivauskohteita ovat esimerkiksi hiekkamaalla sijaitsevat kivikautiset asuinpaikat, rautakautiset haudat, linnat ja vedenalaiset hylyt. Yhä useammin tutkitaan myös historiallisen ajan asutuksen ja elinkeinojen jäännöksiä maaseudulla ja kaupungeissa, nuorempia hautapaikkoja ja 1900-luvun alkupuolen sotahistoriallisia kohteita.

Maankäytön suunnittelua varten tehdään paljon arkeologisia selvityksiä ja maastoinventointeja, joissa etsitään ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Kaivaustutkimuksiin päädytään yleensä silloin, kun rakennushanketta ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että muinaisjäännös säästyisi. Vain ani harvoin arkeologit pääsevät itse valitsemaan tutkimuskohteensa – sitä varten tarvitaan yleensä monitieteinen tutkimusprojekti ja suurehkoja apurahoja. Tutkimusprojekteja toteutetaan pääasiassa yliopistojen piirissä.

Tietomme ja käsityksemme menneisyydestä muuttuu vähitellen. Mullistavia sensaatiolöytöjä tehdään harvoin, mutta pieniä, yllättäviä löytöjä ja havaintoja melko usein. Kun niistä kirjoitetaan ja keskustellaan, kuva menneisyydestä avartuu ja täydentyy. Kokeillaan uusia menetelmiä ja analyysejä ja huomataan ne toimiviksi. Kansainvälisistä konferensseista saadaan uusia, innostavia ideoita. Erikoistutaan arkeologian eri osa-alueisiin.

Esihistoria ja historia, yhteinen menneisyytemme ja kulttuuriperintömme, kiinnostavat ja kiehtovat monia ihmisiä. Yleisökaivauksille riittää innokkaita tulijoita, ja metallinetsinnästä on tullut suosittu harrastus. Metallinetsijät ovat tehneet viime vuosina paljon arkeologisia löytöjä etenkin sellaisilta alueilta, joihin ammattiarkeologeilla ei ole työnsä puolesta ollut aihetta mennä.

Museoviraston Monttu auki – arkeologisia kenttätutkimuksia -kirjasarjasta on ilmestynyt jo toinen osa. Kenttäarkeologit esittelevät kirjassa erilaisia tutkimuskohteita ja tutkimusten tuloksia. Mitä kertovat ne 405 viikinkiaikaista hopearahaa, jotka Museoviraston koekaivausryhmä ja metallinilmaisinharrastajat nostivat yhdessä pellosta Hollolassa? Miten Espoossa kalastettiin keskiajalla? Kätkevätkö Tohmajärven Vatalan lammet vesiinsä muinaisen kulttuurin? Kirjaa lukiessa selviää myös, millaista kenttäarkeologin työ on tänään.

Linkit:

Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut

Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden Facebook

Museoviraston arkeologisten kenttäpalveluiden Instagram

Tutkimusraportit

Monttu auki II -kirjan julkaisutiedote

Asiasanat: arkeologia, muinaisjäännökset, arkeologit, kaivaukset, kenttätyöt, kenttäpalvelut, kenttätutkimukset, tilaustutkimukset, inventoinnit, kenttäarkeologit, koekaivaukset, rakentaminen

Pääkuvan tiedot: Arkeologi Mikael Nyholm tutkii Espoonjoen sortuneesta uomasta paljastuneita keskiaikaisen kalastuspadon jäännöksiä Espoon Kauklahden Lasilaaksossa syksyllä 2015. Kuva: Marianna Niukkanen / Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut