Uutta ajattelua rakennusosien kierrättämiseen
Kiertotalouden keskeisenä päämääränä on maksimoida tuotteiden ja materiaalien kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään siten, että syntyy mahdollisimman vähän hävikkiä ja jätettä. Rakentamisessa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että purettavan rakennuksen tai korjauskohteen rakennusosia ja materiaaleja kierrätetään uuteen rakennukseen tai muuhun rakennelmaan.
Kiertotaloudessa on järkevää pyrkiä mahdollisimman lyhyeen kiertoon, jolloin kiertotalous on tehokkaimmillaan. Lyhyydellä ei viitata ratkaisun lyhytikäisyyteen vaan yksinkertaisuuteen eli siihen, että kiertoon päätynyttä tuotetta muokataan ja kuljetetaan mahdollisimman vähän ennen uuteen käyttöön päätymistä. Vähiten hävikkiä syntyy, kun käyttökelpoiset osat käytetään sellaisenaan ja mahdollisimman lähellä niiden alkuperäistä sijaintipaikkaa. Toisin sanoen, on järkevämpää käyttää uudelleen rakennusosia kuin valmistaa niistä kierrätysmateriaaleja. Samalla minimoidaan kuljetuksen ja prosessoinnin tarve.
Ajatusta on helppo jatkaa eteenpäin: on järkevämpää pidentää rakennuksen elinkaarta kuin pilkkoa sitä uudelleen käytettäviksi rakennusosiksi. Rakennusta korjaamalla ja sen elinkaarta pidentämällä minimoidaan luonnonvaroja kuluttavan kuljetuksen ja muokkauksen tarve. Rakennussuojelu ja korjausrakentaminen noudattavat kiertotalouden periaatetta, jossa materiaalin mahdollisimman lyhyt kierto on tavoiteltavin vaihtoehto. Rakennuksen jäädessä paikoilleen ja uuden käyttötarkoituksen sovittautuessa siihen toteutuvat niin resurssitehokkuuden kuin rakennussuojelunkin tavoitteet.
Kierrätyksestä kohti uudelleen käyttämistä
Rakennusperinnön kannalta yhtälö muuttuu haastavammaksi, kun siirrytään pohtimaan purettavan, saneerattavan tai käyttötarkoituksen muutoksen kohteena olevan rakennuksen rakennusosien tai materiaalien uudelleenkäyttöä. Miten sovittaa yhteen vääjäämättä muuttuva kokonaisuus ja rakennussuojelun periaatteet, joissa korostuvat alkuperäisen kokonaisuuden vaaliminen ja historiallisten kerrostumien luettavuus?
Vielä esiteollisen rakentamisen aikana rakennukset purettiin huolellisesti lajitellen ja kaikki käyttökelpoinen otettiin uuteen käyttöön. Kansanrakentamisessa saattoi seurata pirtin oven siirtyvän ”hierarkiassa” alaspäin ja päätyvän lopulta talousrakennuksen oveksi. Rakennusosien kierrättäminen on osa rakennusperintöämme. Vasta teollisen rakentamisen myötä, kun materiaalit muuttuivat halvemmiksi ja työvoima kalliimmaksi, kaatopaikalle kuljettamisesta tuli järkevä vaihtoehto.
Nykyään pyritään jälleen edistämään kierrätystä ympäristöystävällisyyden nimissä. Silti useimmiten kierrätys tähtää materiaalien kierrätykseen eikä valmiiden rakennusosien uudelleenkäyttöön. Materiaaliksi kierrättäminen on kuitenkin tehottomampaa kuin valmiiksi työstetyn tuotteen tai rakennusosan kierrättäminen. Tätä eroa on havainnollistettu haastamalla perinteinen recycling (kierrätys) käsitteellä upcycling. Perinteinen kierrätys hyödyntää kierrätysmateriaaleja uusien materiaalien valmistamiseen. Upcycling pyrkii hyödyntämään pitkälle jalostetun tuotteen tai rakennusosan sellaisenaan, jolloin tuotteeseen sitoutunut työ, energia ja muotoilu, mahdollisesti myös historialliset ja kulttuuriset merkitykset, voivat siirtyä osaksi uutta kokonaisuutta.
Vanhat elementit osaksi uutta arkkitehtuuria?
Pienessä mittakaavassa rakennusosia kierrätetään mm. rakennusapteekkien kautta, mutta yleistymiseen tarvittaisiin sekä välityskanavien kehittämistä että huojennuksia erilaisiin rakennusosille annettuihin normeihin. Tarvittaisiin myös uudenlaista ajattelua niin rakennussuojelun kuin arkkitehtuurinkin näkökulmasta. Millaista voisi olla kiertotalousajattelun määrittämä arkkitehtuuri, jossa kierrätysosat olisivat näkyvä osa rakennuksen ilmettä? Entä miten tämä arkkitehtuuri näyttäytyisi rakennusperinnön näkökulmasta? Välittäisivätkö kierrätyshirret tai ladon seinälaudat viestiä talonpoikaisrakentamisesta tultuaan osaksi uutta rakennettua ympäristöä?
On todennäköistä, että tulevaisuudessa kierrätykseen päätyvistä rakennusosista pääosa on melko tavanomaisten elementtikerrostalojen osia, eivätkä ne kenties päädy näkyväksi osaksi uutta arkkitehtuuria. Siitäkin huolimatta rakennusperinnön hoidon ammattilaisten on mielestäni syytä ottaa kiertotalouden käsitteet ja periaatteet haltuun ja osallistua keskusteluun. Voimme olla mukana määrittämässä periaatteita ja käsittelemässä rakennussuojelun näkökulmasta kiinnostavia erityistapauksia. Juuri ne ovat todennäköisesti myös tapauksia, jotka ylittävät uutiskynnykset ja tekevät rakentamisen kiertotaloutta näkyväksi suurelle yleisölle.
Rakennusperinnön ammattilaiset tarvitsevat uutta ajattelua ja näkemyksellisyyttä tukeakseen tavoitteidensa mukaista kiertotaloutta. Esimerkiksi suojelukohteiden saneerauspuruissa poistuu paljon käyttökelpoista materiaalia ja rakennusosia, joiden ohjaaminen uuteen käyttöön olisi järkevää. Ajatus on kutkuttava: miten käy rakennusosaan, tai pikemminkin alkuperäiseen rakennukseen, sitoutuneiden historiallisten ja kulttuuristen merkitysten, kun rakennusosa jatkaa elämäänsä osana uutta kokonaisuutta? Millaisiksi merkitykset muuttuvat esimerkiksi julkisen rakennuksen sisäoven päätyessä uuden pientalon katseenvangitsijaksi?
Lähteet
Sustainability in Conservation
Going “Zero Waste”: promoting sustainable consumption and production in cultural heritage training
Kalakoski, I. & Huuhka, S. 2017. “Spolia revisited and extended: The potential for contemporary architecture” Journal of Material Culture, 2/2018.
Leifeste, A. & Stiefel, B. 2018. “Sustainable Heritage: Merging Environmental Conservation and Historic Preservation” New York: Routledge
Asiasanat: rakennusperintö, rakennussuojelu, kierrätys, kiertotalous, upcycling
Pääkuvan tiedot: Yksinkertainen hirsirakennus soveltuu hyvin siirrettäväksi. Edellisen kuvan riihi siirrettiin kesällä 2019 osaksi vanhan talon pihapiiriä ja sen julkisivuja täydennetään mm. jätepisteeltä löytyneillä vanhoilla ikkunoilla. Kuvassa ahkeroivat kirjoittajan isä Heikki Kalakoski ja artenomi Jouko Korhonen.Kuva: Liisa Kalakoski, Museovirasto