2018 / Kulttuuriperinnön kasvo

Dokumentti Arkhimedeen kirjoituksista johti konservaattorin ammattiin

Sari Häkkinen

Konservaattori Erika Tiainen on työskennellyt viime ajat Museoviraston tapettikokoelman parissa, mutta hänen työhistoriaansa mahtuu niin taidekokoelmia, merikarttoja kuin sota-ajan arkistoakin. Paperikonservaattori pääsee työssään tutustumaan aineistoihin, joihin tavallisilla ihmisillä ei ehkä koskaan ole pääsyä ja työ on paitsi ainutlaatuisten kokoelmien huoltamista myös jatkuvaa oppimista kokoelmista ja niiden sisällöistä.

Erika Tiainen sanoo innostuneensa konservaattorin ammatista alun perin tv-dokumentin perusteella. ”Dokumentissa vanhojen asiakirjojen tekstin alta löytyi Arkhimedeen kirjoituksia, joiden sisältö pystyttiin konservoinnilla selvittämään, vaikka niiden päälle oli myöhemmin kirjoitettu muuta tekstiä. Olin toki ollut aiemminkin historiasta kiinnostunut ja kävin paljon museoissa, mutta dokumentti oli ratkaiseva hetki sille, että päätin hakea konservaattorikoulutukseen.”

Paperista on moneksi

Konservaattorit erikoistuvat jo opiskeluaikana esimerkiksi paperin, maalaustaiteen, huonekalujen, tekstiilien, sisätilojen tai rakennusten konservointiin. Tiaiselle paperi oli selkeä valinta alusta pitäen. ”Paperissa on monta ulottuvuutta. On fyysinen esine, joka usein on hieno jo itsessään, ja lisäksi on paperin sisältämä tieto. Paperilla voi myös olla varsin monenlaisia aineistoja”, hän toteaa.

Tiaisen oma työhistoria kuvaakin hyvin paperikonservaattorin työn monipuolisuutta. Valmistuttuaan hän työskenteli Oulun taidemuseossa ja sen jälkeen työura on vienyt muun muassa Kansallisarkiston sota-arkistojen sekä jäänmurtaja Tarmon arkistojen pariin. ”Jokaisesta kokoelmasta oppii valtavasti uutta. Esimerkiksi sota-arkisto sisälsi todella kiinnostavaa ja tunteitakin herättävää aineistoa, kuten filmejä ja myös kaatuneille sotilaille kuulunutta esineistöä.” Jäänmurtaja Tarmoa Tiainen kuvaa hienoksi projektiksi, sillä siinä käytiin läpi kaikki Tarmolla ollut materiaali samaan aikaan, kun itse jäänmurtaja oli kunnostettavana. ”Tarmolla meillä oli hyvä tiimi, jossa eri alojen konservaattorit ja tutkijat puhalsivat yhteen hiileen.”

Tapettikokoelma kertoo suomalaisesta arjesta

Vajaan vuoden ajan Erika Tiainen on syventynyt Museoviraston tapettikokoelman konservointiin. Kokoelmaan kuuluu yhteensä yli 5 000 tapettinäytettä, joista konservointihankkeessa on käyty läpi yli puolet. Käytännössä työ on näytteiden kunnon tarkistamista, niiden tallentamista oikeaoppisiin säilytyspaikkoihin sekä aineistosta otettujen valokuvien tallentamista Finna-palveluun.

”Tapetit ovat eläneet ihmisten mukana. Aiemmin oli tavallista, että esimerkiksi ennen suuria juhlia, kuten häitä, tärkeimmät huoneet tapetoitiin uudelleen. Myös tyylit ja muoti näkyy selvästi siinä, millaisia tapettikuoseja on valittu.” Yhdestä huoneesta tapettikerroksia saattaakin löytyä jopa toistakymmentä. Samoin saattaa löytyä muita merkkejä talon asukkaista. Tiainen kertoo, että erään 1960-luvun tapettinäytteen taakse oli merkitty tapetointityössä mukana olleiden isän ja kahden pojan nimet.

Tiainen toivoo, että tapettikokoelma saisi hankkeen myötä uuden elämän, kun valokuvat tapeteista tulevat entistä paremmin saataville. ”Kauniit kuosit sopisivat myös vaikka malliksi tämän päivän tuotteille museokauppoihin tai miksei muuallekin”, hän vinkkaa.

Erika Tiainen 2
Kuva: Liisa Tuomikoski, Museovirasto.

Tulevaisuus kulttuurihistorian parissa

Tapettiprojektin päättyessä Erika Tiainen suuntaa kohti uusia haasteita. Hän toivoo, että ura jatkuisi nimenomaan kulttuurihistoriallisten kohteiden parissa. ”Myös taide kiinnostaa minua, mutta uskon, että kulttuurihistoriallisen kokoelman parissa työskentely on monipuolisempaa ja opettavaisempaa.” Tiainen suree myös konservaattoreiden heikentynyttä työtilannetta. ”Monet isot organisaatiot ovat vähentäneet palkkalistoillaan olevien konservaattoreiden määrää. Paperikonservaattorille yrittäjyys ei ole yhtä toimiva vaihtoehto kuin vaikkapa huonekalukonservaattorille, jolle löytyy asiakkaita yksityisistäkin ihmisistä. Uskon kuitenkin, että historia kiinnostaa ihmisiä ja konservoinnille on kysyntää tulevaisuudessakin”, Tiainen summaa.

Tutustu Museoviraston tapettikokoelmaan

Tapettitietokanta: http://tapetti.nba.fi/

Erika Tiainen 1
Kuva: Liisa Tuomikoski, Museovirasto.