2017 / Valokeilassa

Höyrylaivoihin ”höyrähtäneet” ylläpitävät arvokasta perinnettä

Hannu Matikka

Vanhat höyrylaivat ovat arvokas osa Suomen teollisuushistoriaa. On pitkälti aktiivisten harrastajien ansiota, että suomalainen höyrylaivakulttuuri on säilynyt ja elpymässä. Höyrylaivaharrastajat Pekka Snellman, Olli Torvinen ja Mikko Manka kertovat, että tahto säilyttää ja vaalia perinnettä liittyy rahan sijaan enemmän arvovalintoihin ja tunteisiin, joita laivat herättävät.

USEIMMILLA HARRASTUS lähtee liikkeelle kiinnostuksesta vanhaan tekniikkaan ja rakkaudesta vesillä liikkumiseen. Harrastuksen valintaan voi vaikuttaa myös oman suvun menneisyys tai sattuma. Snellman lähti osaomistajaksi höyryhinaajaan, ja harrastus vei miehen mennessään. Torvisen ensikosketus höyryyn lähti vetureista, seuraavaksi oli oman höyryhinaajan vuoro. Nyt hän on mukana ryhmässä, jonka tavoitteena on restauroida käyttökuntoiseksi 110-vuotias matkustajahöyrylaiva. Manka tutustui aiheeseen tehdessään tutkimusta Tampereen höyrylaivaliikenteen historiasta. Höyrylaivaosakeyhtiön arkistosta tie vei kesätöihin yhtiön viimeiselle reittiliikenteessä olevalle matkustajahöyrylaivalle, ja sitä kautta käynnistyivät opinnot merenkulkualalla.

Mikko Manka ruorissa
Mikko Manka matkustajahöyrylaiva Savonlinnan ruorissa. Kuva: Kaisa Makkonen.

HÖYRYLAIVAHARRASTUKSESSA ruokahalu kasvaa syödessä. Yleisimpiäkään höyrylaivan kulutusosia ei voi ostaa valmiina, ne pitää joko teettää tai tehdä itse. Jotkut ottavatkin harrastuksen haasteena – mitä suurempi ongelma, sitä suuremman tyydytyksen vaikeuksien voittaminen antaa. Koska vanhat laivat eivät säily ilman korjauspaikkoja, ylläpitävät höyrypursiseura ja sen aktiivijäsenet Saimaalla ja Päijänteellä telakkatoimintaa, joka varmistaa erikoisosaamista vaativan ammattitaidon säilymisen. Samalla harrastajat voivat säilyttää, huoltaa ja korjata aluksiaan ei-kaupalliselta pohjalta toimivalla telakalla kohtuuhinnalla. Alusten käyttö ja hoito edellyttävät aina myös kiinnostusta aineettoman höyrylaivaperinteen keräämiseen, tutkimiseen ja jakamiseen.

Pekka Snellmanin mukaan ilman vuonna 1968 perustetun Suomen höyrypursiseuran jäsenten yhteisöllisyyttä höyrylaivaharrastus ei olisi koskaan kasvanut nykyisiin mittoihinsa. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitut asiat jaetaan seurassa kollektiivisesti – ja siinä sivussa myös muut elämän ilot ja surut. Aktiivijäseniä höyrypursiseurassa on nykyisin yli 300, kaikista yhteiskuntaluokista vauvasta vaariin. Seurassa tarjoutuu mahdollisuus päästä laivoille kokemaan, tekemään ja oppimaan ilman omistamisen pakkoa. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki höyrylaivoista kiinnostuneet.

Petri Korpivaara Ja Pekka Snellman
Petri Korpivaara ja Pekka Snellman (oik.) satamajäänsärkijä Turson komentosillalla.
Kuva: Teuvo Sievelä
Olli Torvinen Turson konehuoneessa
Olli Torvinen satamajäänsärkijä Turson konehuoneessa.
Kuva: Jenni Merilä

MUSEOVIRASTO MYÖNSI perinnealusten kunnostusavustuksia ensimmäisen kerran vuonna 1994. Haastatellun kolmikon mukaan julkisen sektorin tuki on edelleen tärkeää. Suurin osa maamme historiallisista aluksista on yksityisomistuksessa, eivätkä ne säilyisi ilman harrastajien omaehtoista sitoutumista alustensa ylläpitoon ja käyttöön. Kunnostusavustusten ansiosta alusten kunto ja käyttöaste on noussut, ja myös harrastajien määrä on kasvussa. Jokaista avustuksena myönnettyä euroa kohti aluksen omistaja laittaa kunnostustöihin keskimäärin kaksi euroa. Tästä summasta valtaosa käytetään aluksen entisöintitöistä maksettaviin palkkoihin ja palkkioihin.

Nykyisin kulttuuriperinnön vaaliminen mielletään ja määritellään aiempaa moniarvoisemmin. Perinne siirtyy tuleville sukupolville parhaiten, kun traditiolle tarjotaan mahdollisuudet säilyä ja kehittyä elävästi. Laivojenkin kohdalla käyttö on parasta suojelua. Laivat tykkäävät siitä, että niillä ajetaan, sanoo Olli Torvinen. Ja harrastuksessa on kiistatta etua siitä, että on vähän höyrähtänyt, Pekka Snellman toteaa.

Höyryharrastajien palaveri
Höyryharrastajien palaveri satamajäänsärkijä Tursolla. Kuva: Teuvo Sievelä.